Alla joitakin puheita, kirjoituksia ja aloitteita viimeisen vuoden ajalta. Jatkossa kirjoitan tänne säännöllisesti ajankohtaisista asioista politiikassa ja sen ulkopuolelta.
8.4.2010
Hyvä, paha hotelli
Helsingin kaupunginvaltuusto sai viimein käsiteltäväkseen helsinkiläisiä kuukausia puhuttaneen Katajanokan hotellin. Poikkeuksellisen moni valtuutettu otti kantaa jääkuution puolesta ja vastaan intohimoisesti latautuneessa, yli kolmeen tuntiin venyneessä keskustelussa. Aiheesta kehittynyt arvokeskustelu kärjistyi vastakkainasetteluksi. Ken kannatti hotellihanketta oli myymässä palan kansallismaisemaa pennosilla ulkomaiselle yrittäjälle. Ken vastusti jääkuutiota, oli automaattisesti jämähtänyt ja rohkeaa rakentamista sekä turismia vastaan.
Itse lukeuduin hankkeen vastustajiin. Niihin joiden mielestä Helsinki oli vaarassa ajautua rähmälleen ulkomaisen huipputoimiston edessä. Suhteeni arkkitehtuuriin on intohimoinen ja haluaisin Helsinkiin lisää erottuvaa arkkitehtuuria. Arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron on tehnyt maailmalla upeaa työtä, mutta Katajanokalle esitetty rakennus oli mielestäni tylsä ja kömpelö. Se ei edustanut arvostetun toimiston parhaimmistoa, enkä liiemmin usko, että se olisi houkutellut lisää turisteja Helsinkiin.
Valtuutettu Osku Pajamäki kysyi keskustelun aikana varsin osuvasti, kuka arkkitehti mahtaa olla suunnitelman takana? Julkisessa keskustelussa ja asiakirjoissa on toistunut vain suuren, vaikkakin toki arvostetun, toimiston nimi, mutta onko kansainvälinen maine automaattisesti laadun tae? Pidän epätodennäköisenä että toimiston kaksi kärkinimeä olisivat henkilökohtaisesti hankkeen takana, vaikka jotkut valtuutetut näin väittivätkin. Vähintäänkin asialla on ollut työryhmä. Onko tämä ryhmä, ne todelliset suunnittelijat, käynyt Helsingissä ja tutustunut alueeseen? Onko rakennus ylipäänsä suunniteltu tälle nimenomaiselle paikalle vai kaivettu pöytälaatikosta?
Esitetty hotelli ei mielestäni olisi keskustellut alueen ympäristön kanssa. En suinkaan tarkoita, että tontille pitäisi rakentaa jotain samannäköistä kuin naapurissa. Esimerkiksi Kotkan Merimuseo ja Kiasma ovat mielestäni molemmat upeita rakennuksia, jotka sopivat ympäristöönsä, vaikka edustavat nimenomaan jotain ihan muuta kuin mitä niiden ympärillä on vanhastaan. Havainnekuvien perusteella arvioituna Katajanokan hotelli sitä vastoin olisi suorastaan hylkinyt ympäristöään.
Helsingin rantoja pitää elävöittää ja Katajanokan ranta-alue tarjoaa siihen sijaintinsa puolesta ainutlaatuisen mahdollisuuden. Pitää kuitenkin miettiä kokonaisuutta, ei antaa keskeistä tonttia suoraan pois, takaoven kautta ensimmäiselle tarjoajalle, tässä tapauksessa kansainväliselle hotelliyrittäjälle.
En myöskään halua sivuuttaa asiassa suomalaisarkkitehtien ja esimerkiksi Kiasma-arkkitehti Steven Hallin mielipiteitä. Toki joukossa on myös jääkuution puolustajia, mutta itse en ole törmännyt kuin yhteen – suomalaiseen ystävääni joka sattumalta työskentelee tässä samaisessa Herzog & de Meuronin toimistossa.
Valtaosa arkkitehdeiltä tulleesta palautteesta on ollut jopa voimallisen kriittistä, enkä jaksa uskoa arkkitehtien vastustavan hanketta kateudesta tai ihan muuten vaan, muodon vuoksi.
Keskustan kansallismaiseman tulevaisuus on tunnepitoinen kysymys. Itse hyväksyisin paikalle mieluusti rohkeaa rakentamista, mutta kannatin hotellikaavan hylkäämistä ja olen iloinen hankkeen kariutumisesta. Hienosti alkanut pohdinta alueen mahdollisuuksista jatkukoon ja johtakoon johonkin vielä parempaan. Kokonaissuunnitelmaan alueen tulevaisuudesta, johonkin joka palvelee paremmin nimenomaan helsinkiläisiä, ei pelkästään turisteja.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Vihreiden Naisten nettisivuilla 8.4.2010
9.3.2010
Helsinki, terveyspalvelujen tuhlaajapoika?
Kaupungin taloustilanne on heikko. Vähemmällä pitäisi tehdä enemmän. Tiedämme, että Helsinki tuhlaa hallintoon neljänneksen enemmän kuin muut suuret suomalaiset kaupungit keskimäärin, ja samaan aikaan esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen tuottaminen on pääkaupungissa kallista.
Terveystoimessa mietitään kuumeisesti tuottavuutta ja tuloksellisuutta parantavia keinoja. Kansainvälisessä vertailussa pärjäämme toki hyvin. Vaikka Suomi sijoittuu keskikastiin EU:n jäsenvaltioiden terveysmenoja bruttokansantuotteeseen verrattaessa, saavutettu palvelutaso on korkea. Kotimaisessa vertailussa Helsingillä on kuitenkin tuhlaajapojan leima.
Pääkaupungissa tilakustannukset ovat korkeat, mutta toisaalta vuokrien osuus terveyskeskuksen menoista on vain seitsemän prosentin luokkaa. Toinen selitys löytynee Helsingin väestöpohjasta, johon liittyy erityishaasteita. Tilannetta ei helpota, että eläkeläisten määrä tulee kasvamaan rajusti lähivuosina. Kalliiksi tulee, kun suuret ikäluokat palaavat työterveyshuollosta kunnallisten palvelujen pariin. Joudumme väistämättä kirimään tuottavuusajattelussa ja miettimään palvelutuotantoa uudella tavalla.
Väestö elää entistä pidempään terveenä, mutta kaikille meistä tulee elämässä edelleen eteen vaihe, jossa emme pärjää yksin. Erilaisen lisäavun tarve lisääntyy 80–85 ikävuoden hujakoilla, ja moni tarvitsee myös sitä paljon parjattua laitoshoitoa ennen kuolemaa. Kaupunkilaisena, terveyslautakunnan jäsenenä ja valtuutettuna toivon, että terveyspalvelut selviävät taantuman läpi ilman juustohöylää. Nyt on korkea aika kehittää tuottavuutta, mutta hätiköidyistä alasajoista maksamme pahimmillaan kalliisti, jos alueellisia palveluita joudutaan myöhemmin puhaltamaan henkiin tuhkasta.
Terveydenhuollossa seinät ovat osa palvelua. Terveyskeskusten keskittämisen potentiaaliset hyödyt ovat selvät. Palvelujen keskittäminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa pelkkää palvelujen karsimista, vaan toimintaa pitäisi vastaavasti toisaalla vahvistaa. Muuten palvelutaso väistämättä heikkenee. Pienten terveysasemien alasajon yhteydessä on peräänkuulutettu täyden palvelun pääterveysasemia, jotka Myllypuroa lukuun ottamatta ovat kuitenkin jääneet puheiden tasolle. Mahdollinen uudelleenjärjestely ja täyden palvelun terveysasemat vaativat resursointia. Onko Helsingillä siihen varaa tässä taloustilanteessa?
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Vihreiden nettisivuilla 9.3.2010
3.2.2010
Vuoden 2011 talousarvioehdotuksen lähetekeskustelussa pitämästäni valtuustopuheesta
Helsingin kaupunginvaltuustossa keskusteltiin kaupungin taloudesta, kulukurista ja mahdollisista veronkorotuksista. Painoin nappia sen verran hitaasti, että oma puheenvuoroni sijoittui keskustelun loppupuolella. Neljän tunnin aikana paljon oli jo sanottu, joten keskityin terveyslautakunnan tontille.
Kaupungin taloustilanne on todella surkea ja tuottavuutta pitää ja voidaan varmasti parantaa. Terveydenhuollon osalta on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka maksamme palveluista paljon, Suomessa terveydenhuoltoon käytetään rahaa suhteellisen vähän verrattuna muihin hyvinvointivaltioihin ja siihen palvelutasoon, joka nykyisellä kustannusrakenteella saavutetaan. Itse olin aikanaan todella yllättynyt kuullessani Suomen sijoittuvan Euroopan keskikastiin terveysmenoja bruttokansantuotteeseen verrattaessa.
Toki Helsinki voisi pärjätä paremmin kotimaisessa vertailussa, mutta Helsingin väestöpohjaan liittyy erityishaasteita ja eläkeläisten määrä tulee kasvamaan rajusti lähivuosina. Suuret ikäluokat palaavat pian työterveyshuollosta kunnallisten palvelujen pariin, ja vanhusten määrä arviolta puolitoistakertaistuu seuraavan 10 vuoden aikana. Samaan aikaan puolet helsinkiläisistä asuu yksin, sinkkutalouksia on paljon.
Vaikka väestö elää nyt entistä pidempään ja voi hyvin suhteessa aiempiin sukupolviin, elämässä tulee edelleen eteen vaihe, jossa harva pärjää yksin. Eilisen Helsingin Sanomain kirjoituksen mukaan erilaista lisäapua aletaan tarvita keskimäärin 80–85 ikävuoden tienoilla, ja moni tarvitsee edelleen myös laitoshoitoa ennen kuolemaansa.
Toivon että terveydenhuolto ei jää tässä taantumassa jalkoihin, sillä mahdollisista hätiköidyistä päätöksistä maksetaan kalliisti, jos palveluja joudutaan myöhemmin puhaltamaan henkiin tuhkasta. Seinätkin ovat osa palvelua, jossainhan ne palvelut pitää tarjota. Ja vaikka terveysasemia on jo nyt sen verran harvassa, että todellisesta lähipalvelusta ei monenkaan helsinkiläisen kohdalla voida puhua, mielestäni vähintäänkin helppo julkinen yhteys on terveyspalvelujen saavutettavuudessa keskeinen kriteeri
Pienten terveysasemien alasajopuheiden yhteydessä on peräänkuulutettu pitkään keskitettyjä, täyden palvelun super-terveyskeskuksia. Sellaisia ei kuitenkaan ole olemassa, ei ainakaan vielä. Terveyskeskuksen palvelujen mahdollinen uudelleenjärjestely vaatii resursointia, vaikka käsittääkseni nyt pitäisi säästää.
Pyydän, ei aloiteta väärästä päästä, ei haeta pikavoittoja lyhytnäköisillä päätöksillä. Tuottavuutta pitää parantaa niin terveyskeskuksessa kuin muussakin kaupungin toiminnassa, mutta palvelut vaativat myös seiniä. Varmistetaan toimivalla perusterveydenhuollolla että helsinkiläiset pysyvät työkykyisinä mahdollisimman pitkään ja saavat myös inhimillisen vanhuuden.
4.11.2009
Valtuustopuhe vuoden 2010 budjetista
Budjettineuvotteluissa saatiin mukaan monia vihreille tärkeitä parannuksia, ja kannatan ryhmäni mukaisesti neuvottelujen tulosta. Samaan aikaan olen kuitenkin huolissani, sillä tämä budjetti ei todellakaan yksin takaa, että peruspalvelujen saatavuus ja laatu turvataan myös taantuman aikana.
Valtuutettu Räty lausui kokoomuksen ryhmäpuheessa kauniisti: ”Ketään ei jätetä heitteille” Oliko tämä lupaus?
Helsingissä on 3 000 asunnotonta ja vaikka esimerkiksi lapset ovat saamassa 500 päivähoitopaikkaa lisää, onko tämä tarpeeksi edes tämän hetkisten ennusteiden varassa – epäilen.
Vanhusten pitkäaikaishoito ollaan siirtämässä sosiaaliviraston alaisuuteen. Kannatan vanhustenhoidon keskittämistä ja inhimillistämistä, sitä että sairaanhoito ja muutkin palvelut tulevat vanhuksen luokse – kuka ei. Siirtoon liittyy kuitenkin monia suuria kysymyksiä ja huoli sairaiden vanhusten hoidosta jatkossa. Valmistelu on ollut puutteellista, eikä lautakunnille ole annettu vastausta siitä, mitä siirto käytännössä tarkoittaa. Vuodenvaiheesta on sanottu, että muutos näkyy lähinnä henkilökunnan palkkakuitissa, mutta mitä sen jälkeen?
Kokoomuksen ryhmäpuheessa sanottiin myös, että laitosvaltaisuuden poisto tuo säästöä. Ehkä, mutta vanhusten määrä lisääntyy jatkuvasti ja monet heistä ovat paitsi vanhoja, myös sairaita. Parempikuntoisia kuin edeltävät sukupolvet, mutta lähtökohtaisesti runsaslukuisempia ja pitkäikäisempiä. Vanhustenhoitoon saatiin lisärahaa budjettineuvotteluissa, mutta lisäraha on suhteessa kaupunginjohtajan pohjaan, ei vanhusten määrään tai nykytilaan.
Inhimillinen vanhuus on perusoikeus, jonka soisin jokaiselle helsinkiläiselle. Toivonkin että myös vanhusten ihmisarvo toteutuu budjettia seuraavassa operatiivisessa toiminnassa. Että periaate ”ketään ei jätetä heitteille”, koskee myös vanhuksia.
Tässä vain muutama esimerkki asioista, joita ei esitetyssä budjetissa ratkaista. Budjetissa, joka ei ole täydellinen, mutta joka on talouden valitettavien realiteettien vallitessa varsin kelvollinen. Toivon silti, että pidämme ongelmat mielessä ja pyrkisimme korjaamaan niitä. Että ketään ei tallottaisi taantumassa, että ketään ei jätettäisi heitteille, kun budjetin laatimisesta päästään käytännön päätösten tasolle.
21.10.2009
Valtuuston kyselytunnilla käsiteltiin tekemääni kysymystä pyöräilyn edistämisestä
”Helsinki on toukokuussa allekirjoittamassaan Brysselin julistuksessa sitoutunut edistämään pyöräilyä kaupunkiliikenteessä. Helsingin ja muiden allekirjoittaneiden kaupunkien yhteisenä tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus vähintään 15 prosenttiin liikenteestä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on Helsingille kova, sillä pyöräilyn osuus Helsingin liikenteestä on tällä hetkellä vain 6 prosenttia, vaikka pyöräilyn kaksinkertaistamisesta on puhuttu vuosia.
Pyöräilyn lisääntyminen muissa suurkaupungeissa on osoittanut että mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Hyväkuntoinen pyöräilyverkosto nopeuttaa asiointia ja työmatkoja ja tarjoaa todellisen vaihtoehdon joukkoliikenteelle. Helsingin pyöräilyreitit ovat kuitenkin usein huono-kuntoisia, vaikeasti tunnistettavia ja monin tavoin poukkoilevia.
Kulkutapaosuuden kasvattamisen lisäksi Brysselin julistuksessa mainitaan mm. työmatkapyöräilyn lisääminen, pyöräilyn turvallisuuden edistäminen ja polkupyörävarkauksien ehkäisy. Tavoitteita on vaikea saavuttaa ilman rakenteellisia muutoksia ja investointeja. Pyöräily tulisi huomioida asiaankuuluvalla vakavuudella kaikessa kaupungin kaavoituksessa ja rakentamissa. Pyöräilyn edistäminen on tutkimusten mukaan verrattain edullista ja investoinnit palaavat talouteen nopeasti. Esimerkiksi Runeberginkadun pyöräkaistat tarjoavat hienon esimerkin oikeansuuntaisesta suunnittelusta, mutta miksi niitä ei jatkettu kulkemaan läpi Töölön? Entä miksi esimerkiksi Hämeentiellä ei ole annettu omaa tilaa pyöräilijöille?
Kysyn, mihin konkreettisiin toimiin Helsinki on ryhtynyt pyöräilyn edistämiseksi? Kuinka kaupunki aikoo varmistaa, että Brysselin julistuksen tavoitteet saavutetaan?”
23.9.2009
Aloite Imetyksen tuki ry:n tulevaisuuden toimintaedellytyksistä
“Suomessa syntyi viime vuonna 59 500 lasta, joiden äideistä yli 95 prosenttia aloittaa imetyksen. Sosiaali-ja terveysministeriö suosittelee täysimetystä puolen vuoden ikään asti ja osittaisimetystä vuoden ikään saakka. Kuitenkin vain yhtä prosenttia kuuden kuukauden ikäisistä suomalaisvauvoista imetetään täysin, 51 prosenttia osittain. Suomen luvut ovat jo nyt Pohjoismaiden alhaisimmat.
Vuodesta 1997 toiminut Imetyksen tuki ry on alan ainoa vertaistukijärjestö Suomessa. Valtakunnallinen vertaistuki on vaarassa päättyä, mikäli yhdistyksen ylläpitämä imetystukipuhelin joutuu lopettamaan toimintansa vuoden lopussa. Näin käynee, jos Raha-automaattiyhdistys ei enää myönnä yhdistykselle kohdennettua toiminta-avustusta.
Imetystukipuhelin päivystää noin kaksi tuntia eri vuorokaudenaikoina päivittäin. Puhelimitse annettavan vertaistuen lisäksi yhdistys ylläpitää imetystukiryhmiä 50 paikkakunnalla. Se myös jakaa tietoa, vastaa äitien kysymyksiin ja kuuntelee imetyspettymystarinoita keskustelufoorumillaan.
Yhdistys ei halua eikä yritä korvata lakisääteisiä terveyspalveluita vaan potilasjärjestöjen tapaan jakaa vertaistukea äideiltä äideille. Imetyksen tuki on ennaltaehkäisevää ja kansanterveyttä edistävää toimintaa, jota ei resursoida tarpeeksi. Tänä vuonna sekä puheluyritysten että tukiäitien vastaamien puheluiden määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Vertaistukea tarvitaan myös ensi vuonna.
Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että kaupunki selvittää Imetyksen tuki ry:n tulevaisuuden toimintaedellytykset Helsingissä ja osaltaan varmistaa, että imetykseen liittyvää vertaistukea ja neuvontaa on tarjolla myös jatkossa.”
23.9.2010
Kaksi aloitetta pyörätieverkoston kehittämisestä ja viitoituksen parantamisesta
Aloite 1
”Ruuhkiin, päästöihin ja hitaaseen joukkoliikenteeseen kyllästyneet kaupunkilaiset ovat innostuneet pyöräilystä. Kaikista suomalaisten tekemistä matkoista 43 prosenttia on alle viiden kilometrin mittaisia, eli ihanteellisia pyöräilyyn. Muun muassa Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa jo nyt enemmistö kulkee pyörällä, ja myös Helsinki on sitoutunut nostamaan pyöräilyn osuutta liikenteessä.
Ilmastonmuutos ja kansanterveys puhuvat pyöräilyn puolesta, ja mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja tutkimusten mukaan turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Pyöräilyn tiellä on kuitenkin selviä esteitä. Pyörätiet ovat usein huonokuntoisia, vaikeasti tunnistettavia ja loppuvat pahimmillaan kesken.
Ilman pyörätieverkoston kehittämistä pyöräilyn osuus ei kasva. Helsinki tarvitsee konkreettisia toimenpiteitä pyöräilyn edistämiseksi.
Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että Helsinki käy ensihoitona systemaattisesti läpi Helsingin olemassa olevat pyörätiet, merkitsee ne kevyen liikenteen väylille paremmin ja tasoittaa niiden huonokuntoiset osuudet pyöräilyyn kelvollisiksi.”
Aloite 2
”Ruuhkiin, päästöihin ja hitaaseen joukkoliikenteeseen kyllästyneet kaupunkilaiset ovat innostuneet pyöräilystä. Kaikista suomalaisten tekemistä matkoista 43 prosenttia on alle viiden kilometrin mittaisia, eli ihanteellisia pyöräilyyn. Muun muassa Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa jo nyt enemmistö kulkee pyörällä, ja myös Helsinki on sitoutunut nostamaan pyöräilyn osuutta liikenteessä.
Ilmastonmuutos ja kansanterveys puhuvat pyöräilyn puolesta, ja mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja tutkimusten mukaan turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Pyöräilyn tiellä on kuitenkin selviä esteitä. Helsingin pyörätiet poukkoilevat harmillisesti. Tottumattoman pyöräilijän on vaikea suunnistaa kaupungissa, jossa pyöräteiden viitoitukset ovat puutteelliset.
Me allekirjoittaneet valtuutetut vaadimme, että Helsinki viitoittaa olemassa olevat pyöräilyreitit paremmin helpottaakseen työmatkapyöräilyä ja asiointia keskeisillä reiteillä sekä aivan erityisesti kaupungin laidoilta Helsingin keskustaan.”
25.2.2009
Talousarvioaloite YTV:n vyöhykelisän palauttamisesta
”Joukkoliikenteen uskollisia käyttäjiä rangaistaan, jos he porhaltavat bussilla kuntarajan yli, yhdenkin pysäkinvalin naapurikaupungin puolelle. Vaikka matkustajalla olisi kotikaupungissa matkakortille ladattu kausilippu, naapurikaupungin kertalippu ei riitä kattamaan rajanylitystä. Lippujen ketjuttaminen on kiellettyä; rajan ylittäminen vaatii päällekkäisen seutulipun. Myös kahteen vyöhykkeeseen kuuluvat pysäkit ovat historiaa YTV-alueella, vaikka näin ratkaistaisiin helposti ääritapaukset, joissa parinsadan metrin matka esimerkiksi Lehtisaaren sillan yli Espoon puolelle maksaa rehelliselle matkustajalle seutulipun, arvolla maksettuna 3,36 euroa ja käteisellä maksettuna 4 euroa.
YTV:n ei tule pakottaa vähävaraisia matkustajia poistumaan bussista kaupunginrajan tuntumassa. Matkakorteissa oli aiemmin vaihtoehtona niin sanottu vyöhykelisä, joka maksettiin rajan ylittämisestä. Vaihtoehto poistui kuitenkin käytöstä alkuvuodesta 2005. Matkakortti- ja hinnoittelujärjestelmän odotetaan uudistuvan vuonna 2014, mutta nykytilanne on kestämätön.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että kertaseutulippua edullisempi vyöhykelisä palautetaan matkakorttijärjestelmään ja että kahteen vyöhykkeeseen kuuluvia pysäkkejä määritetään kaupunkien raja-alueille.”
Tags: helsinki, joukkoliikenne, kunnallispolitiikka, lapset, pyöräily, terveys